Pennut ovat syntyneet 13.7.2007! Valkoisenpaimenkoiran PENTUJA
kesällä 2007 Yhdistelmästä: Majestics Siidaja Hugo v.d. TimberhoeveFIN MVA Valkoinenpaimenkoira yhdistyksen jalostussuosituksen mukainen yhdistelmä. Sukusiitos prosentti 0%. Hugo astui Siidan suurella halulla ja taidolla, 11.5.2007. Kauniina alukesän perjantai iltana kotimme pihamaalla. Pariskunta hoiti asian itsenäisesti, ilman kenenkään apuja. Astutus uusittiin vielä kahtena seuraavana päivänä. Siidan ja Hugon pentujen odotetaan syntyvän viikolla 28. Pentujen luovutus on viikoilla 35 / 36.
13.6.2007 kävimme Siidan kanssa ultrassa tiineystarkastuksessa ja siellä todettiin että pentuja on useita. Jos olet kiinnostunut pennuista ota yheyttä!
Perjantai, kolmastoistapäivä onkin ONNENpäivä! Kennelimme A-pentue syntyi 13.7.2007. Maailmaan tuli klo 14:50-18:45 välisenä aikana 7 pentua, 2 narttua ja 5 urosta. Synnytys sujui mallikkaasti ja äiti ja lapset voivat hyvin. Siida hoiti synnytyksen itsenäisesti, taustahenkilön tarkkaillessa/jännittäessä vieressä. Kaikki pennut on oikein reippaita ja emo hoitaa niitä suurella rakkaudella, pitäen hyviää huolta jokaisesta lapsukaisesta. Joukossa on sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia pentuja. Pentujen syntymäpainot oli n.0,5kg (525, 541, 530, 478, 500, 545, 450). 
Tässä Siida synnytystä edeltävänä päivänä. Loppuaikana iso maha alkoi jo painaa ja kuuma ilma teki olon vähän tuskaiseksi mutta uiminen virkisti mukavasti. Muuten tyttö voi koko odotusajan oikein hyvin. Tässä onnellinen äiti lapsineen muutama tunti synnytyksen jälkeen. 
 


Syntymäjärjestyksessä yksitellen. Klo 14:50 ensimmäinen. Narttu 525gr. Klo 15:00 toinen.
Uros 541gr.

Klo 15:30 kolmas. Uros 530gr. Klo 16:40 neljäs. Uros 478gr. 

Klo 16:45 viides. Narttu 500gr. Klo 18:15 kuudes. Uros 545gr. 

Klo 18:45 seitsämäs. Uros 450gr.

14.7.2007 Toinen päivä. Emo ihailee pentujaan. 

15.7.2007 Kolmas päivä. 
|